Uusi näkökulma Weimarin ajan Berliiniin

Modernismista Berliinissä ei oikeastaan luulisi irtoavan enää uutta tutkimusta tai näkökulmia. Nyt kuitenkin Berlinische Galerie yhdessä Unkarin kansallismuseon kanssa yllättää. Esillä on hieno näyttely Berliinissä 1920-luvulta lähtien vaikuttaneista unkarilaisista modernismin taiteilijoista.

Lajos d'Ebneth 1902–1982. Valokuvakollaasi Berlin Alexanderplatz, 1927. Alue oli tunnettu liikennekaaoksestaan, ja sen uudelleensuunnittelu oli ajankohtainen. Kollaasi oli d'Ebnethin panos tähän keskusteluun. Centraal Museum Utrecht

Unkarin 1900-luvun alun avantgardismi on jäänyt pimentoon, niin Berliinissä kuin ehkä laajemminkin Euroopan taidehistoriassa. Ainakin näin on kirjattu useampaan näyttelyn arviointiin lehdistössä. Syyksi on nostettu kylmä sota, jonka vuoksi Itä-Euroopan taiteilijat ovat jääneet tuntemattomiksi. Itsekään en kyllä oikeastaan tunnistanut näyttelyn taiteilijoista kuin Bauhausissa opettaneen László Moholy Nagyn. Joka tapauksessa näyttely osoittaa, että Unkarin modernistit jättivät jälkensä kaikkialle Berliiniin Weimarin tasavallan vuosina. Kaikki esillä olevat 200 teosta on tehty tai ovat olleet aikoinaan esillä Berliinissä.

Modernistisia 1920-luvun unkarilaisia edelsi prologi, joka on kuvattuna myös Kreutzbergin näyttelyssä. Keväällä 1910 nuori taiteilijoiden sukupolvi juhli Berliinin debyyttiään Secessionin isännöimässä unkarilaisten maalareiden näyttelyssä. Ryhmä, joka tunnetaan nimellä Kahdeksan (Nyolcak) kuuluivat Róbert Berény, Béla Czóbel, Bertalan Pór, Lajos Tihanyi, myöhempi kansankomissaari Károly Kernstok sekä Károly Ferenczy, Jenő Feiks ja József Rippl-Rónai,. Ryhmä haastoi vakiintunutta unkarilaista taidetta uudella tavalla maalata. Näyttely kertoo, että kun taidekauppias Paul Cassirer vieraili Budapestissa vuonna 1909, hän kutsui nämä unkarilaiset maalarit Berliiniin. Näyttelyn järjesti kirjailija Lajos Hatvany, joka asui tuolloin Spreen varrella. Kaikki ryhmän jäsenet olivat kouluttautuneet Pariisissa ja saaneet inspiraationsa myöhäisimpressionisteista ja fauvisteista. Näyttely sai vaihtelevia arvosteluja Berliinin lehdistössä: taiteilijat tunnustettiin "lahjakkaiksi ja mielenkiintoisiksi", mutta heitä kritisoitiin sukulaisuudestaan ​​ranskalaisten taiteilijoiden kanssa, jotka olivat tuolloin vielä epäsuosittuja Saksassa. Károly Ferenczy, Aurinkoinen aamupäivä, 1905. Kuva Unkarin kansallisgalleria 

Itävalta-Unkarin monarkia hajotessa Unkarista tuli itsenäinen valtio. Porvarilliset ja sosiaalidemokraattiset puolueet perustivat hallituksen. Hävityn sodan myötä kaksi kolmasosaa sen entisestä alueesta jäi muiden valtioiden alueeksi. Syvällinen sosiaalinen kriisi ja alueiden menetys aiheuttivat sisäisiä levottomuuksia. (Suur-Unkaria ei itse asiassa ole unohdettu nykyisessä Orbanin Unkarissakaan).

Julisteet olivat neuvostojen keskeinen taide- ja propagandamuoto. Julisteista, joilla on suuri vetovoima, tuli tämän ajankohdan väline. Neuvostojen vallankumousjulisteet ovat monella tapaa kiehtovia. Anne Applebaumin Gulag -kirjan lukeminen onkuitenkin jättänyt jälkensä, enkä katsoa niitä niin ihailevasti kuin joskus muinoin. Mihály Biró, Punainen parlamentti!, 1919. Kuva Unkarin kansallisgalleria

Kommunistien johtama neuvostojen tasavalta otti vallan maaliskuussa 1919. Avantgardistiset taiteilijat olivat aktiivisia toimijoita muutoksessa. Jo 1910-luvulla Berliinissä esiintynyt taiteilija Károly Kernstok nimitettiin taiteiden kansankomissaariksi.

Neuvostojen tasavalta säilyi vain 133 päivää, ja sen tilalle syntyi Miklós Horthyn johtama autoritaarinen kansallismielisten hallitus. Elokuussa 1919 alkoi neuvostotasavaltaan osallistuneiden tai sen tavoitteita kohtaan myötätuntoisten vasemmistolaisten ja juutalaisten intellektuellien vainoaminen. Monet muuttivat suuriin saksankielisiin kaupunkeihin Wieniin ja Berliiniin henkensä menettämisen pelossa.

Andor Weininger. 1899–1986. Schillerstrassella, 1929. Muste paperille Museum Ulm. Kuvattu näyttelystä

Näyttelyn unkarilaiset valokuvaajat kuten Éva Besnyő ja Martin Munkácsi ovat kiinnostavia, paitsi erinomaisina taiteilijoina, niin myös kiinnostavina sotaa edeltävän Berliinin kuvaajina. Unkarilaiset hyödynsivät kevyempiä, helposti hallittavia kameroita ottaakseen tilannekuvia muutosvaiheessa olevasta kaupungista. He käyttivät yllättäviä kuvakulmia, teräviä kontrasteja, positiivisten ja negatiivisten käännöksiä, heijastuksia ja useita valotuksia korostaakseen abstrakteja rakenteita kaupunkiympäristössään. 

Éva Besnyő oli 20-vuotias saapuessaan Berliiniin vuonna 1930 Budapestista. Näyttelyssä on esillä useampi hieno otos häneltä. Éva Besnyő 1910–2003. Starnberger Strasse, 1931 Hopeagelatiini (uusi printti, 1991). Yksityinen kokoelma, Berliini. Kuvattu näyttelystä

Eva Besnyö, Strandbad Wannsee, 1931 © Eva Besnyö / MAI, Kuva: Anja E. Witte

Martin Munkácsi,1896–1963. Leni Riefenstahl, 1932. Hopeagelatiini. Ullstein kuvakokoelma. Julkaistu: Berliner Illustrierte Zeitung, 11. tammikuuta 1931. Kuvattu näyttelystä

Diagonaaliset sommittelut korostavat nopeasti muuttuvan metropolin dynamiikkaa. Berliinin Funkturm, vuonna 1926 avattu lähetystorni, nousi kuvauskohteeksi ja symboliksi uudelle valokuvausmuodolle. ”Uuden vision” valokuvaan ja elokuvaan liittyviä kokeiluja edistivät erityisesti Bauhausiin liittyvät taiteilijat. Suuressa roolissa tässä oli Bauhausissa  toiminut László Moholy-Nagy.

László Moholy-Nagy, Funkturm Berliini, 1928. Kuva: Sammlung Antal-Lusztig, Debrecen

László Moholy-Nagy tunnetaan kaiken muun ohella myös Alvar Aallon ystävänä. He tapasivat ilmeisesti ensimmäisen kerran Saksassa CIAMin eli modernin arkkitehtuurin konferenssissa 1929 ja sen jälkeen useita kertoja, Berliinissä, Lontoossa ja Suomessa. Suomen matkallaan kesällä 1931 Moholy-Nagy tutustui  Hattulan kirkon seinämaalauksiin. Kokemus oli mitä ilmeisemmin vaikuttava, koska taiteilijan tytär sai kasi vuotta myöhemmin syntyessään ristimänimen Hattula. Moholy-Nagy pakeni Unkarista vuonna 1919 ensin Wieniin ja sieltä seuraavana vuonna Berliiniin. Walter Gropius kutsui hänet Weimarin Bauhausiin vuonna 1923. Moholy-Nagy joutui ulkomaalaisena ja juutalaiseen perheeseen syntyneenä pakenemaan Saksasta ja kutsuttiin myöhemmin Yhdysvaltoihin Uuden Bauhausin johtajaksi.

László Moholy-Nagy. 1895–1946. Arkkitehtuuri I, 1922. Öljy, kynä kankaalle. Nimeämätön, päiväämätön [ennen vuotta 1922]. Galerie Der Sturm, 105. näyttely todennäköisesti  helmikuussa 1922. Budapest - Unkarin kansallisgalleria. Kuvattu näyttelystä

Kiinnostavia ovat myös unkarilaiset arkkitehdit, jotka suunnittelivat Berliiniin rakennuksia ”uuden arkkitehtuurin” hengessä. Näyttelyn teoksissa arkkitehtuuri yhdistyy osaksi yhtenäistä uutta avantgardistista muotokieltä. Samaan aikaan Suomessa Alvar Aalto suunnitteli 1920-luvun alussa vielä suojeluskuntataloja Jyväskylässä. Pian tilanne toki muuttui ja uusi tyyli levisi myös periferiaan. Aalto (yhdessä Erik Bryggmanin kanssa) suunnitteli arkkitehtuuriltaan poikkeukselliset Turun vuoden 1929 messut. Messujen arkkitehtuuri on nostettu funktionalistisen arkkitehtuurin alkusysäykseksi Suomessa.

Fred Forbát 1897–1972. Siemensstadt, Forbát-osasto, 1929/30. Kuva: Arthur Köster. Hopeagelatiini. Näyttelytuloste, alkuperäinen Bauhaus-arkistossa, Berliini. Kuvattu näyttelystä

Sándor Ek. 1902–1975. Punainen 1 markan romaani, 1925/1958. Offsetpainatus. Budapest - Unkarin kansallisgalleria Kuvattu näyttelystä

Lajos Kassák, Bildarchitektur II (kioskin suunnittelu), 1922 © VG Bild-Kunst, Bonn 2022

Turun messut 1929, Suunnitelma vastaanotto- ja mainosrakennukseksi. Kuva Finna. Bryggman, E., & Aalto, A. Arkkitehtuurin historian opetusdiat, arkkitehdit: Alvar Aalto

1930-luvulle tultaessa NSDAP otti Saksassa vallan ja modernistit joutuivat jälleen pakenemaan. Enää teokset olivat nähtävillä natsien rappiotaiteen näyttelyssä. 

Jolán Szilágyi 1895–1971. Hakaristi koristehuonekaluna, 1932. Vesiväri, muste kartongille. Budapest. Unkarin kansallisgalleria. Kuvattu näyttelystä

Berliner Illustrierte Zeitung -erikoisnumero "Kansallisen työn päivä", 1. toukokuuta 1933. Martin Munkácsin valokuvareportaasi. Berlinische Galerien oma kokoelma. Berliner Illustrierte Zeitung. Valtiopäivien avajaisjuhlallisuudet/"Potsdamin päivän" erikoisnumero 21 päivänä maaliskuuta 1933. Martin Munkácsin valokuvareportaasi. Martin Munkácsi kuvasi sarjan valokuvia parlamentin avajaisten virallisesta seremoniasta. Näyttelyn mukaan tapahtuma ja kuvat tuovat esiin Saksan konservatiivisten monarkistien siirtymisen yhteistyöhön Hitlerin puolueen NSDAP:n kanssa. Näyttelytekstin mukaan valokuvaaja ei halunnut tehdä visuaalista propagandaa uudelle hallinnolle. Hänen kuvansa 1. toukokuuta juhlallisuuksista paljastaa kriittisen näkemyksen natsisymboleista. Lippujen hakaristit ovat tunnistamattomia, sillä tuuli on laskostanut ne ja kääntänyt nurinpäin. Vuonna 1934 juutalainen unkarilainen Munkácsi muutti Yhdysvaltoihin. Kuva näyttelystä, jossa lehdet oli yhdistetty samaan planssiin

Magyar Modern -näyttelyn kuraattorit ovat Ralf Burmeister Berlinische Galeriesta ja András Zwickl Unkarin kansallisgalleriasta. Näyttelyyn liittyy luettelo, 272 sivua ja 300 kuvaa.

 

Kuva näyttelystä (OI). Berlinische Galerie,  Kreuzberg.  6.2. 2023 saakka, ke-ma klo 10–18.