Kahdeksan vuotta suljettuna ollut Friedrichswerdercshen kirkko
Berliinin keskustassa avattiin lokakuussa. Aivan kirkon viereen on rakennettu
uusia asuintaloja. Gryndaamisesta aiheutui rakennussuojelukiista ja
asuintalojen maanalaisen autohallin rakentaminen vaaransi koko kirkon
säilymisen. Nyt kirkko on korjattu ja siellä on avattu uusittu näyttely.
Kirkko rakennettiin vuosina 1824–1830. Rakennus jäi aikoinaan Itä-Saksan puolelle ja on toiminut museona vuodesta 1987 lähtien. Kirkon arkkitehti on Karl Friedrich Schinkel, yksi arkkitehtuurin mestareista. Nyt kirkko on kunnostettu, rekonstruktion ja restauroinnin jälki on huolellista. Kirkossa on säilynyt yksi harvoista Schinkelin suunnittelemista sisätiloista, ja ainoa Schinkelin kirkkointeriööri.
Schinkelin perspektiivipiirustus kirkosta. Vuodelta 1824 |
Sodan jälkeen, 1951. Bundesarchiv, Bild 183-19000-0599 / CC-BY-SA 3.0, CC BY-SA
3.0 de, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=5422297 |
Kirkko ja DDR:n ulkoministeriö, 1990. Gerd Danigel - Danigel Archiv, CC BY 3.0,
https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=53292223 |
Marraskuu 2020 |
Julkisivu, arkkienkeli Mikael |
Marraskuu 2020. Uudisrakentamista kirkon ympäristössä on lehdistössä luonnehdittu Berliinin "uusoligarkkien asuintaloiksi". |
Kirkon suunnitteluprosessi oli monivaiheinen. Schinkel
tavoitteli alun pitäen klassista tyyliä, mutta Preussin kuningas oli toista
mieltä, muodon tuli viitata keskiajalle. Lopputulos on joka tapauksessa
erinomainen. Luonnonvalo valaisee kapearunkoinen ja korkean tilan hienosti,
kuten jo arkkitehti itsekin aikoinaan totesi.
Näkymä oven suuntaan |
Näkymä lehteriltä. Lehterille on rakennettu kirkon historian ja Schinkelin elämäntyöhön liittyvä näyttely |
Kirkko on valtion museoihin kuuluvan Alte Nationalgalerien
filiaali. Lokakuussa avattu näyttely
tarjoaa mahdollisuuden tutustua kansallisgallerian laajaan veistoskokoelmaan, vieläpä
samalta aikakaudelta olevassa rakennuksessa. Näkymä valkoisten veistosten täplittämään
avoimeen kirkkotilaan on vaikuttava, osin melkein hämmentävä. Toki voisi ajatella,
että uusklassisteisen veistokset voisivat sopia vieläpä paremmin klassiseen
interiööriin, pylväsjärjestelmien seuraan. Osa nyt nähtävillä olevista veistoksista
olikin alun perin sijoitettu Schinkelin Altes Museumiin, mutta oli jouduttu
siirtämään sieltä säälle alttiista sisäänkäyntitilasta sisätiloihin.
Kirkon kunnostusta ja museon laajan veistoskokoelman saamista
esille on pidetty täällä merkkitapauksena. Keskeinen moottori hankkeessa on
ollut Alte Nationalgallerien johtaja Ralph Gleis. Näyttelyn kuraattori on
Yvette Deseyve. Näyttely esittelee berliiniläisten kuvanveistäjien teoksia
uusklassismista kohti modernismia. Samalla esillä on Preussin kulttuurisesti
merkittävän 1800-luvun nimikirja: Schinkel, Schadow, Winckelman ja Humboldt.
Laadukas opaslehtinen kertaa tiivistetysti aikakauden veistotaiteen kehitystä. Berliinin koulun alku voidaan laskea alkamaan Fredrik Suuren kaudelle vuoteen 1747. Hän perusti silloin hoviin kuvanveistostudion. Berliiniin kutsuttiin ranskalaisia kuvanveistäjiä. Heitä seurasivat myöhemmin kotimaiset tekijät.
Christian Friedrich Tieck (1722-1851). Persefone (1820) ja
Elektra (1827). Kipsikopiot Berliinin kuninkaanlinnan teesalongin 15 veistoksen
ryhmästä. |
Kaksi Louis Tuaillonin veistosta sijoitettuna kirkon saarnastuolin
läheisyyteen. Etualalla pronssiveistos Sandaalia taivuttava nainen (1886). Valos
todennäköisesti vuoden 1903 jälkeen. |
Keskeinen vaikuttaja veistotaiteelle oli uusklassismin keskeinen hahmo Johann Joachim Winckelman. Hänen näkemyksensä oli, että taiteilijoiden tuli henkilökohtaisesti tutustua antiikin taideteoksiin viimeistelläkseen koulutuksensa. Roomasta muotoutui taiteilijoiden matkojen ja opintomatkojen kohde.
Jotkut taiteilijat kuten Emil Wolff viettivät lähes koko uransa Roomassa opiskellen, kopioiden, ja restauroiden antiikin teoksia. He siirsivät antiikin muotokielen omiin teoksiinsa, jotka myivät hyvin ja joita valmistettiin suuria määriä.
Emil Wolff, Kirke (fragmentti). 1862. Marmori |
Rooman jälkeen taiteilijoiden keskeisimmäksi opiskelukaupungiksi tuli Pariisi, mutta tämä tapahtui vasta vuosisadan loppupuolella.
Keskeinen tekijä Berliinin koulussa oli Johan Gottfried Schadow
(1764–1850) Hänen töistään on Berliinin koulun symboliksi nostettu Preussin
prinsessojen Louisen ja Friederiken kaksoisveistos. Kirkossa on esillä veistoksen
kipsiversio, marmorista teosta restauroidaan ja sen valmistuttua veistos
sijoitetaan näyttelyyn.
Jalusta selfieposeeraukselle. Prinsessat. |
Vuosisadan puolivälissä veistosten tyyliin haettiin
klassisen muotokielen ohella vaikutteita myös Michelangelolta ja Berniniltä. Suosittujen
teosten valoksia vietiin Amerikkaan ja Britanniaan. Uusbarokin jälkeen, vuoden
1890 tienoilla, uusi veistäjäpolvi siirtyi suurista ja monumentaalisista
teoksista henkilökohtaisempaan käsittelytapaan. Tutkittiin havaintopsykologian uusia
löytöjä. Keskeinen taiteilijaryhmä olivat Italiassa, mm. Roomassa ja Firenzessä
työskennelleet ”saksalaisroomalaiset”. Italian jälkeen Auguste Rodinin Pariisi
nousi modernin veistotaiteen arvostetuksi keskukseksi.
Artur Volkmann. Ideaalimuotokuva, noin 1876/1877. Sävytetty marmori. |
Kirkko jouduttiin sulkemaan marraskuun alussa kuten muutkin Saksan museot. Koronatapausten kasvusta johtuva sulku jatkuu näillä näkymin marraskuun ajan. Kirkkoon on vapaa sisäänpääsy.
Samanaikaisesti Kunstbibliotekissa on esillä kiinnosta Piranesi -näyttely. Das Piranesi-Prinzip. Zum 300. Geburtsatag des Grossen italienischen Meisters. 7.2.2021 saakka.
Kommentit
Lähetä kommentti