Museoraivoa Louvressa, uutisoitiin hiljattain. Valtaosa
miljoonista kävijöistä tulee museoon katsomaan Leonardo da Vincin Mona
Lisaa. Maalausta katsomaan joutuu kuitenkin jonottamaan tuntikausia, ja perillä
saa lopulta olla vain muutaman hetken. Kävijät ovat ymmärrettävästi raivoissaan,
ja henkilökunta on kestämättömässä asiakaspalvelutilanteessa.
 |
Gunnar Berndtson: Taiteentuntijoita Louvressa, 1879. Valokuvaaja Daniel Nyblin 1880–1882. Kansallisgallerian
arkistokokoelmat. Finna, CC
BY-SA 3.0
|
Tilanne ei ole aivan uusi. Berliner Tagesspiegelkin otti
esille alkukesästä Louvren valtaiset kävijäluvut, viime vuonna 10.2
miljoonaa. Suomesta YLE mainitsee ennätykseen vaikuttaneen museossa kuvatun suositun musiikkivideon.
Olen itsekin tungeksinut Louvressa muutama vuosi sitten, ja voin vakuuttaa,
että maalaus ei ole noin pitkän jonotuksen arvoinen. Etenkin kun maalausta
peittää lasi. Paremman elämyksen saa katsomalla hyvälaatuista valokuvaa.
Tagesspiegel nimittää Louvren jonotusta Venetsia-ilmiöksi. Kohde on yksinkertaisesti liian täynnä, massaturismin täyttämänä. Kukaan ei enää viihdy tällaisessa paikassa. Eivät edes museotyöntekijät, jotka lakkoilivat keväällä Louvren ylikansoitusta vastaan.
 |
Mona Lisa lasin läpi. CC BY-SA 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=286246
|
Tagesspiegel nimittää Louvren jonotusta Venetsia-ilmiöksi. Kohde on yksinkertaisesti liian täynnä, massaturismin täyttämänä. Kukaan ei enää viihdy tällaisessa paikassa. Eivät edes museotyöntekijät, jotka lakkoilivat keväällä Louvren ylikansoitusta vastaan.
Berliinissä on paljon hyviä museoita, mutta Louvren
kävijämääriin täällä ei päästä. Kevään suosituinta näyttelyä ”Mantegna ja
Bellini” oli kesäkuun lopussa käynyt katsomassa vajaat 200 000 kävijää.
Sinnekin toki joutui jonottamaan ja Gämäldegallerien salit olivat täynnä.
Valveutuneen kulttuurimatkailijan kannattaakin käydä
vähemmän suosituissa, mutta hyvissä museoissa ja poimia niistä vaikka vain
muutama tutustumisen kohde. Näitä löytyy Berliinissä esimerkiksi Museuminselin
museotarjonnasta.
Suomessa Venetsia –ilmiö on vielä kaukana, vaikka matkailua
kovin edistetäänkin. Kauppatorilla ollaan ehkä lähinnä tavoitteita, joskin risteilyturistit eivät
Helsingissä aina tiedä missä kaupungissa vierailevat.
Museoille on vuosien varrella tullut tehtäväksi monenlaista
yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen liittyviä tehtäviä. Näitä asettavat Suomessa
erityisesti kaupungit ja valtio.
Tehtävät liittyvät esimerkiksi hyvinvoinnin edistämiseen tai
syrjäytymisen ehkäisemiseen, aktivointiin. Demokratiaa ja sananvapauttakin
tulee edistää. Museoiden tulee kasvavassa määrin toimia alustana osallisuustoiminnalle
ja yhdessä tekemiselle.
Vaikka tällaisia tavoitteita onkin kirjattu erilaisiin
sopimuksiin ja toimintasuunnitelmiin omistajan ja museon välille, niin
loppupeleissä kuitenkin näyttää painavan museoiden kävijämäärä.
Harvemmin lehdistöä, ja sitä kautta omistajia kiinnostavat hyvinvointiponnistukset, puhumattakaan kokoelmatyöstä. Museot osaltaan myös kannustavat tällaiseen ajatteluun. Kun museot raportoivat tai tekevät tiedotteita toiminnastaan, niin esillä on juuri kävijätilasto. Ainakin jos siinä on nousua.
 |
| Amos Rexin avajainäyttelyn jonoa |
Harvemmin lehdistöä, ja sitä kautta omistajia kiinnostavat hyvinvointiponnistukset, puhumattakaan kokoelmatyöstä. Museot osaltaan myös kannustavat tällaiseen ajatteluun. Kun museot raportoivat tai tekevät tiedotteita toiminnastaan, niin esillä on juuri kävijätilasto. Ainakin jos siinä on nousua.
Tässä museot kaivavat itselleen myös itselleen kuoppaa.
Mitä jos kerrankin alkuvuodesta kirjoitettaisiin
tiedotteisiin jotain muuta kuin näyttelyiden kävijämäärät? Kiinnostavasti.
--
Louvre,
Beyoncé ja Jay-Z
Kommentit
Lähetä kommentti